 |
Pekka Huttu-Hiltunen |
Juminkeko-säätiön tutkija-muusikko ja projektin johtaja. Hän on väitellyt länsivienalaisesta runolaulusta 1900-luvulla Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla. |
 |
Riitta Huttunen |
Kanteleliiton toiminnanjohtajana toimiva Huttunen on toimittanut Kainuun laulukirjan (2001) sekä levyttänyt kainuulaisia lauluja yhdessä Sanna Kurki-Suonion kanssa (2004 ja 2007). |
 |
Taito Hoffrén |
Arhippa Perttusen runojen taitajana tunnetuksi tullut muusikko, säveltäjä, äänisuunnittelija ja äänittäjänä. Hoffrén on palkittu kritiikin kannuksilla taiteellisesta työstään vuonna 2005. |
 |
Maari Kallberg |
Muusikko jolla on tutkimuksellinen ote musiikin tekemiseen. Kallbergin vuonna 2007 valmistuneen taiteellisen tohtorintutkinnon aiheena oli A. O. Väisäsen vuoden 1915 keruumatka Vienan Karjalassa ja vienankarjalainen joiku. |
 |
Markku Nieminen |
Kirjailija ja karjalaisen perinteen kerääjä; Vienan runokylien elvytyksen alullepanija ja organisoija; Juminkeko-säätiön puheenjohtaja. |
 |
Elina Niiranen |
Niiranen valmistelee Tampereen yliopiston kansanperinteen laitokselle väitöskirjaansa, joka käsittelee Vienan ja Karjalan alueen laulukulttuuria. |
 |
Janne Seppänen |
Suomussalmelainen musiikintutkija. Hän valmistelee väitöskirjaansa Jyväskylän yliopistoon musiikkitiedon
hakumenetelmistä kansanmusiikkiaineistoissa. Seppänen on perehtynyt myös Kainuulaiseen kansanmusiikkiin. |
 |
Salla Seppä |
Salla Seppä on laaja-alainen kansanmusiikin ammattilainen: laulaja, muusikko, pedagogi ja tallentaja. Hän työskentelee Joensuussa ja Kuhmossa kansanmusiikin parissa. |
|